ERO JA YKSIN MATKUSTAMINEN

Istuin junassa matkalla Madridista Barcelonaan, yksin. Luin kirjaa ja itkin joka 15 minuutti. En voinut uskoa että minä ja M erottiin. Ja mainitsinko jo että olin yksin? Päivällä istuin Madridin keskustassa starbucksissa paniikissa koska en tiennyt missä nukkuisin ensi yön. Olen kummiskin ihan kingi käyttämään nettiä ja booking.comia niin ei kestänyt kauaa kunnes olin löytänyt yösijan. Ongelma oli kummiskin että en tiennyt haluanko jatkaa matkustelua yksin, vai mennä hienoon hotelliin pariksi yöksi, rauhoittua, get my shit together ja sitten lentää takaisin suomeen. Minulla oli interrail-lippu joka olisi voimassa kuukauden vielä. Jättäisinkö sen käyttämättä ja ostaisin kalliit lennot takaisin suomeen?

Päätin että menen yöksi hostelliin, olen kummiskin aina halunnut kokeilla minkälaiset hostellit ovat, varsinkin kun olen yksin. Varasin Black Swan nimisestä hostellista sänkypaikan 10 hengen tyttöjen doormista kahdeksi yöksi. Ajattelin että kokeilen olla yksin ulkomailla kaksi yötä. Jos en tykkää lennän takaisin suomeen, jos on kivaa niin jatkan yksin matkustelua.

Anyway, takaisin junaan. Istuin junassa yksin. YKSIN. Vatsassa väänsi kun mietin että olen yksin maassa jossa en tunne ketään. Se oli ihan uusi tunne. Ja varsinkin kun en ollut omasta valinnastani yksin. Vaan minut jätettiin Madridin juna-asemalle ja sieltä piti sitten itkuisena ja ihan paskana yrittää kokoa itsensä kasaan ja mennä jonnekkin. Valitsin Barcelonan koska olin käynyt siellä pari viikkoa aikaisemmin ja siellä oli paljon skandinaaveja niin tiesin että tuntisin itseni kotoisaksi siellä.

Kun saavuin Barcaan, otin taksin hostellille. Checkasin sisään, kävin laittamassa sängyn kuntoon doormissani. Siellä ei ollut ketään kelle olisin voinut jutella. Great. Mietin että mitä jos olen täällä kaksi päivää ilman että tutustun kehenkään? HOW SAD IS THAT? Kävin kysymässä respasta missä oli lähin kauppa. Hain sieltä cokis zeron. Ainoa mitä saisin alas juuri nyt. Olin liian surullinen että ruoka ei tullut mieleenkään. Tärisin ja katselin ympärilleni. Tämän piti olla maailman paras kesäni, meidän piti poikaystäväni,”elämäni rakkauteni” kanssa matkustaa ympäri eurooppaa ja saada ihania muistoja yhdessä. Tunsin miten kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin ja soitin vanhemmilleni. Kävelin edes takaisin Arc de Triumphia, poltin varmaan 10 tupakkaa peräkkäin (ainoa asia joka sai minut rauhoittumaan) join cokistani ja vain itkin. En ole ikinä tuntenut oloani niin yksinäiseksi. Vanhemmat vakuutteli minulle että menisin takaisin hostellille tekemään ruokaa niin olo parinisi edes vähän.

Hostelli ja rinkka.. 

Kävin kaupassa, ostin manteleita, briejuustoa ja salaattia. Menin hostelille ja aloin tekemään salaattia. Pöydässä istui joukko nuoria ja kysyin mahtuuko seuraan. Kaikki olivat niin hyvällä tuulella ja alkoi heti kyselemään kauheasti. “Are you travelling alone?” jne. En tiennyt pitäisikö sanoa totuus että minut jätettiin 10 tuntia aikaisemmin ja nyt en tiedä mitä helvettiä teen. No, päätin että kerron sen! Kaikki olivat niin ihania minua kohtaan! Vähän ajan päästä en edes muistanut koko eroa ja tuntui että olisin ollut sinkku forever. Tuntia myöhemmin olin meikannut ja vaihtanut vaatteet. Mentiin koko hostelliporukan kanssa ulos. Ja se oli valehtelematta hauskin ilta koko kesän aikana! Juhlat jatkuivat aamu seitsemään asti. Illan aikana tapasin kaksi ruotsalaista poikaa joiden kanssa vietin parit seuraavaa päivää Barcelonassa.

Hostellin ihmiset!

Aussi, minä ja ruotsalainen!
Seuraavana päinä heräsin tietenkin itkien. Tajusin taas että olen yksin ja marcos ei ole täällä enään minun kanssani. Olen vuoden nukkunut yhdessä hänen kanssaan ja nyt herään yksin.. Kävin syömässä aamiaista ja menin rannalle. Rannalle joinasi myöhemmin ruotsalaiset pojat! 

Oltiin rannalla ja syötiin lounaaksi Burritot. Oli parhaat ikinä. 

Iltaan mennessä olin jo unohtanut että minut oli jätetty päivää enemmin. Olo oli mahtava ja menin ulos syömään uuden ystävän kanssa Kanadasta! 

Haha, oltiin jossain random Tapas ravintolassa mutta shoppailujen jälkeen oli kiljuva nälkä ja ei ollut varaa nirsoilla!

Ostettiin rannalta olutta ja hengailtiin siellä muitten kanssa. 

Tuollainen meno jatkui pari päivää. Ranta – shoppailu – syöminen – juhliminen. Oli hauskaa! Barcelonasta jatkoin San Sebastianiin. Voin kirjoittaa siitä lisää jos kiinnostusta löytyy! 
Tämä postaus ei ollut mikään ihan niin tavallinen. Paljon tekstiä ja huonoja kuvia. Tällä kertaa teksti on paljon tärkeämpi kuin kuvat. Joten kiitos teille jotka jaksoivat lukea. Muistakaa tytöt! When life gives you lemon – Grab the Tequila! Ja älkää pelätkö lähteä yksin matkalle. Jos olette hostellissa yötä niin voin luvata että ette ole kauaa yksin 🙂 

25 thoughts on “ERO JA YKSIN MATKUSTAMINEN

  1. En ikinä kommentoi! Rakastin lukea tätä! Oot hirvee tsemppari! en ees osaa kuvitella mitä olisin tuossa tilanteessa tehny. Ja joo haluan kuulla lisää ehdottomasti! :DD HUIPPU TYYPPI OLET BLOGIN PERUSTEELLA! :))

  2. On ihanaa kuunnella näitä tarinoita. Lisää vaaan ! Ihanaa että haluat jakaa muillekin tämmöisiä ei niin iloisia asioita lukioden kanssa jatka samaan malliin 🙂

  3. Vau, oot kyllä sitkee mimmi. Miten ihmeessä jaksoit ja uskalsit jatkaa matkaasi yksin? Oot kyllä vahva. Ja sait vielä tosta noin vain uusia ystäviäkin. Hyvä että sait kunnon irtioton kaiken paskan jälkeen.

    Tätä postausta oli tosi kiva lukea. Ei sillä kiva, kun oot kokenut niin kovia. Mut tää oli niin erilainen. Ja oli ihana lukea tollanen “selviytymistarina”. Ja vielä toi loppu: “When life gives you lemon, grab a tequila!” perfect.

    Pärjäämisiä sinne!

  4. Voi vitsi, ihana!! Oot niin rohkee ja ihailen sua 🙂 Kuulostaa ihan huipulta, tuli jopa sellanen fiilis että ois kiva lähtee yksin matkustamaan! Saanko kysyy, että millaiset välit teillä on nyt & miksi sut jätettiin yksin sinne asemalle? 😦

  5. Kerron sen toivossa että ehkä jollekkin on siitä hyötyä 🙂 Jos edes autan yhtä ihmistä ajattelemaan eri tavalla esim. eroon tai yksin matkusteluun, niin tämän tarinan julkaiseminen on sen arvoista!

  6. Ouuu kiitos:) Meillä on tosi hyvät välit! Lähde ihmeessä yksin matkustamaan, saisit varmasti paljon irti siitä!

  7. Rupesin pari päivää sitten seuraamaan sua Instagramissa ja nyt eksyin sun blogiin, IHANA!! Oon lukenu kaks postausta vasta sulta ja oon jo aika vakuuttunut että oot mun uus lempparibloggaaja 🙂 ihanan inspiroiva oot.

  8. Jag läser också gärna vidare) alla har vi varit med om något och skönt bara att läsa vad andra gör åt saken. Det är oftast en sån “shhhh” sak. Men jag förstår dig. Plötsligt ha en varenda minut och sedan inte alls. Och ännu utomlands, man far ju tillbaka och blir som ett hjälplöst barn igen. Jag var veckoslutet i Norge för att hälsa på min syster, och jag lämna sambon hemma. I flyget påväg dit kunde jag inte andas plötsligt, jag var ensam utan honom. Och det sku va TVÅ dagar utan. Jag tänkte come on och försökte inte tänka på det mer. Men det jag blev och tänka på var att det finns alltid ett “tänk om”, och då ska jag kunna andas själv. Sen lätta det lite.

  9. Ihana lukea tästä aiheesta! Olin kesällä kans reilaamassa ja olin myös alkumatkasta pari päivää yksin. Nyt oon lähössä 3 kuukaudeksi Aasiaan yksin reissaamaan ja pelottaa vaan kauheesti että pärjäänkö, että mitä jos en tutustukkaan ihmisiin tai uskalla puhua kellekään 😀 kai siihenkin sitten tottuu siellä, alku on varmaan vaikein! Mutta tää teksti kyllä rohkaisi! Kiitos!!

  10. Oujee! Pidä ihana matka!! Ja älä pelkää, löydät varmasti jotain uusia ihmisiä. Voin melkein luvata sen!

  11. Oj nej! Men bra att det lättade sen 🙂 Man får alltid lite panik när det finns ett “tänk om”. Tack för din kommentar Amanda!

Comments are closed.